Omistatko yli 5M vaihtavan yrityksen?

Yrittäjälle, Joka Haluaisi Joskus Vielä Päästä Ansaitulle Eläkkeelle:

Crux = Piinaava Ydinongelma

Sana crux tulee latinasta ja tarkoittaa ristiä - metaforinen merkitys on vaikeus, joka piinaa tai aiheuttaa kärsimystä.

Esimerkiksi kirjallisuudessa sana crux viittaa tekstissä vaikeatulkintaiseen kohtaan, joka on kuitenkin olennainen koko tekstin ja tarinan ymmärtämisen kannalta. Crux voisi syntyä vaikkapa siitä, että kirjailijalla on kynä heilahtanut ja jostain sanasta ei oikein saa selvää. Tai tyypillisemmin kirjailija on käyttänyt ilmaisua, joka ei lukijalle oikein aukea. On paljon kirjallisia cruxeja, joiden merkityksestä kinastellaan edelleen.

Kalliokiipeilyssä sanaa crux käytetään kuvaamaan nousun vaikeinta kohtaa. 

Liike-elämässä yritysstrategian yksi jättiläisistä, Richard Rumelt, käytti sanaa kuvaamaan vaikeaa ydinongelmaa, jonka ratkaisemisella on isoin vaikutus kokonaisuuteen. Hän itse asiassa uskoo, että koko strategiassa on lopulta kyse ongelmanratkaisusta. Tässä merkityksessä sanaa käytetään myös tällä sivulla:

Crux tarkoittaa yrityksesi tämän hetken vaikeinta ydinongelmaa, jonka ratkaisemisella on isoin vaikutus kokonaisuuden virtaavuuteen.

Käytännön Cruxeja voi olla esimerkiksi liidien vähyys, liian korkea asiakashankinnan kustannus, liian heikko kassavirta, henkilöstön saatavuus ja pysyvyys, myynnin laatu, jne. 

Jos Cruxin ratkaisemisella on ylivoimaisesti isoin vipu tuloksiin, miksi yritykset eivät sitten keskity ratkomaan vaikeimpia ydinongelmiaan yksi kerrallaan? Siksi, että ei ole ihan helppoa edes löytää todellista ydinongelmaa - puhumattakaan siitä, että uskaltaisi priorisoida rajalliset resurssinsa sen poistamiseen.

Ja sitten samaan aikaan: jos onnistut määrittämään ongelmasi tarkasti, ratkaisukaan ei ole enää kovin kaukana. 

 

Yleiskehittämisestä Kapeikkokehittämiseen


Jos yrityksesi liikevaihtoluokka on 5M - 30M, sinun tuskin kannattaa ottaa mallia miljardiluokan yrityksistä.

Miljardiluokan yrityksissä voi olla useita kymmeniä kehityshankkeita käynnissä samanaikaisesti, koska niillä on jotain mitä pienemmillä yrityksillä ei suuremmin ole: nimittäin resursseja.

Jos samalle hehtaarin pellolle levitetään kymmenen kuution sijaan yksi kuutio lantaa, niin vähemmänhän siinä tulee pökälettä per neliö. Lopputuloksena oikein missään ei kasva mitään.

Jos sinusta tuntuu, että moni asia hiipii hitaasti eteenpäin, mutta mikään ei oikein tunnu valmistuvan (ja sinä saat tehdä ihan koko ajan töitä), niin se johtuu todennäköisesti siitä että levität rajalliset resurssisi liian laajalle. 

MustaKapeikko

Sen sijaan että kehittelet kaikenlaista, sinun olisi viisainta etsiä piinaava ydinongelma (Crux), joka kuristaa kokonaisuuttasi eniten tällä hetkellä ja suunnata kaikki liikenevät resurssisi sen poistamiseen. 

 

Cruxien Poistamisen 3 Vaihetta Käytännössä


Todelliset Cruxit ovat sitkeitä perkeleitä,
jotka piiloutuvat syvälle kulttuurisi syvyyksiin tekemään sieltä käsin pimeitä taikojaan. Nämä ovat ihan jo nimensä mukaisesti vaikeita ongelmia, jotka eivät antaudu helpolla. 

Mutta vaikka Cruxien poistaminen on vaikeaa, ei siitä tarvitse tehdä sen lisäksi vielä monimutkaistakin. Vapaus koittaa kolmen vaiheen kautta:

1) PAIKANNA: mikä ylipäätään on meidän tämän hetken vaikein ydinongelma? Älä pidä liikaa kiirettä päätöksessäsi, vaan kaivele kausaaliketjua hieman pidemmälle. Jos sinulla on esimerkiksi kassa koko ajan tyhjänä, niin sinulla on aivan ilmeinen kassavirtaongelma, mutta mistä se puolestaan johtuu?

2) PRIORISOI: mitkä muut yrityksemme ongelmat joutuvat nyt antamaan tilaa, kunnes isoin ydinongelma on ratkaistu?

3: POISTA: millä valinnoilla ja tekemisellä ongelma poistetaan?

 

PPP

Eli: etsi tämän hetken isoin ydinongelmasi, hyökkää sen kimppuun kaikilla resursseillasi kunnes ongelma poistuu ja aloita alusta seuraavan ydinongelman kanssa.

Jos Omistat Yli 5M Vaihtavan Yrityksen, Autan Sinut Maksutta Alkuun

Vuodet ovat kirkastaneet, että minkälaisessa ympäristössä pystyn tuottamaan eniten arvoa:

✅ keskustelukumppanina on omistaja, sillä muutosten tekeminen vaatii valtaa

liikevaihtoa tyypillisesti yli 5 miljoonaa euroa, jotta on löydettävissä arvokkaita ongelmia ja alihyödynnettyjä assetteja (ei ihan kiveen hakattu sääntö, koska riippuu paljon toimialasta, mutta hyvä suuntaviiva)

✅ joku digitaalinen elementti, olipa se sitten verkkokauppa, applikaatio tai liidinkeruuta nettisivuilta

sijaintina PK-seutu tai ainakin Etelä-Suomi (Tampereesta alaspäin), koska yhteistyö sisältää läsnäoloa

Jos mahdut yllä oleviin kriteereihin tai lähelle niitä, haluan koittaa ansaita luottamuksesi olemalla ensi alkuun apunasi ilman laskua. Teen siis aikani puitteissa jonkin verran maksutonta konsultointia siinä toivossa, että jos eräänä päivänä tarvitset ihan konkreettista apua, olisin silloin shortlistasi kärjessä.

Niinpä ollen teen ehdotuksen: varaa 45 minuutin keskustelu kanssani, niin mietitään että mikä ydinongelmasi voisi olla ja mitä sille voisi tehdä. Lisäksi annan sinulle lahjaksi kuponkikoodin, jolla saat tilattua itsellesi noin 30 euron arvoisen Alex Hormozin 100M Money Models -kirjan ilmaiseksi. Minulla on näitä ilmaiskoodeja rajallinen määrä, joten jos tykkäät lukea tai ihan vain näyttää fiksulta, niin parempi toimia ripeästi.

 

Varaa Alta Keskustelu Ydinongelmasi Paikantamiseen + $100M Money Models -Kirja Maksutta

712kY10XNtL._SY466_